Category: Keikat

Keikkaraportti Basso-Urpolta

Koko bändillä oli fiilikset katossa kun Masturpo kertoi keikan legendaarisessa Unto-rockissa varmistuneen. Oltiin jo kauan odoteltu kunnon festarikeikkaa ja ennen kaikkea isoa lavaa. Nyt mahduttaisiin Masturpon kanssa kerrankin rokkaamaan kunnolla, eikä tarvis koko ajan varoa kaatamasta kitara-Urpojen huteria, lähes kattoa hipovia vahvistintorneja. Toisaalta, enpä minä niitä koskaan ole todellisuudessa juuri varonut, tuurilla on aina selvitty ilman isompia vahinkoja, ja kai niillä jokin vakuutus on olemassa niille jatkeilleen!?! Ja sitäpaitsi, itsepähän kasaavat torninsa kaikkia fysiikan lakeja uhmaten – mitä isompi, raskaampi, kiiltävämpi ja etenkin kalliimpi kapine, sitä korkeammalle se niihin torneihin täytyy asetella. Kaipa se on vain kitaristeille jotenkin sisäsyntyinen tapa korostaa omaa miehisyyttään. Jotenkin kummallista touhua se kilpavarustelu näin bassotaiteiljan näkökulmasta kuitenkin on. Onneks meillä rytmiryhmän miehillä on niin hyvä itsetunto ja erilaiset kamat, ettei kilpailuun ole tarvetta. Siinä ei enää yks rekka riittäisi mihinkään jos rumpalimmekin joutuisi kitaristeille tyypilliseen kilpailutilanteeseen.

Meillä monilla rokkistaroilla on valitettavasti sellainen tilanne, että joudumme elääksemme tekemään jonkinlaista siviilityötä, yleensä luonnollisesti salanimellä. Minäkin yritin saada vapaat järjestymään keikkapäivälle ja seuraavalle päivälle siinä tietenkään onnistumatta. Keikkapäivänä vuoroni loppui klo 19.30 ja seuraavana päivänä piti olla jämeränä työkunnossa samaan aikaan. Eli minulla oli alle 24 tuntia aikaa rokkikukkoiluun ja siitä toipumiseen. Se on aika vähän, ja koska toipumista ei käsittääkseni juurikaan pysty nopeuttamaan, jouduin valitsemaan tälläkin kertaa ns. nopean nousun taktiikan. Aikataulu työvuoron loppumisen ja keikan alkamisen välillä oli tosiaan niinkin tiukka, että jouduin optimoimaan käytettävissä olevan ajan poikkeuksellisen tarkasti. Tajusin ettei ylimääräisiin kusitaukoihin matkalla olisi aikaa, niinpä päätin juoda itseni esiintymiskuntoon kaikkien rokkareiden lempijuomalla jaloviinalla. Urakkaa helpottamaan valitsin toisen lempijuomani Carillon. Näitä yleisesti aliarvostettuja alkoholijuomia naukkaillen pääsinkin festivaalialueelle ilman ylimääräisiä stoppeja ja kohtuullisen estottomassa mielentilassa. Muhoksen Nesteeltä pysähdyttiin toki varalta ostamaan pari kaljaa, mutta se olikin suunniteltu stoppi se.

Muu bändi oli matkannut keikkapaikalle jo aiemmin päivällä, joten minulla oli festarialueen portilla pieniä ongelmia vakuutella järjestysmiehille olevani yksi illan artisteista. Muistankin ihmetelleeni että kaikenlaisia juntteja sitä portille päästetäänkin – onhan se kummallista ettei järjestävän tahon edustajat tunnista esiintymään tulevia rokkitähtiä. Muutaman puhelinsoiton myötä pääsin kuitenkin sisälle alueista pyhimpään, backstagelle! Sinne ei yleensä tavallisilla kuolevaisilla ole asiaa, paitsi että Lapissa on. Jossakin vaiheessa törmäsin muihin Urpoihin ja aloimme juoda meille varattuja kaljoja. Maistuikin muuten aika hyvälle, jallu ja Carillo kun eivät janojuomana ole ihan parhaasta päästä. Kohta olikin jo aika pukea keikkatamineet päälle, soolourpo oli nähnyt vasta batmanin ja halusi olla Jokeri. Masturpo kirjoitteli kiippari-Urpon kanssa settilistoja, jotka minun oli pitänyt toimittaa paikalle. Muistan kyllä pidelleeni settilistoja kädessäni kun kyytini saapui, keikkakiimassa laskin ne varmaan auton katolle ja listat ovat tuulen mukana lennelleet jonnekin Oulun ja Muhoksen välille. Setti meni vähän uusiksi, mutta väliäkö sillä.

H-hetki lähestyi, kitaristit virittelivät keppejään, itse luotin lankkuuni sataprosenttisesti. Edellisestä kielten vaihdosta oli taas vierähtänyt jo pari vuotta, eikä lankku sinä aikana ollut vireen suhten pettänyt kertaakaan. Jos soittopelini kanssa tulisi ongelmia, siitä selvittäisiin pätkällä Jeesusteippiä kuten niin monta kertaa aiemminkin. Oli aika lähteä lavalle, keräännyimme takahuoneessa tiiviiseen piiriin ja rumpali yritti kohottaa fiilistä mölisemällä jotain epämääräistä. Karjuimme jotain ja lähdimme lavalle. Kohta se alkaisi Woyzeckin ensimmäinen jäähallikeikka! Kovasta humalatilasta huolimatta muistan kuinka siistiä oli kävellä loivasti nousevaa pitkää ramppia pitkin kohti lavaa. Sellaisia olin aiemmin nähnyt vain telkkarissa. Matkalla lavalle piilottelin kielloista huolimatta valmiiksi avattuja kaljapulloja esiintymislavan eri nurkkiin. Se oli etukäteen suunniteltu juttu – näin käyttäisin hyväkseni poikkeuksellisen suuren esiintymislavan jokaisen nurkan, ja faneilla/median edustajilla olisi mahdollisuus lavan edustalla olevasta tungoksesta huolimatta saada hienoa kuvamateriaalia tästä historiallisesta keikasta. Kaikki oli valmista, oli erikoinen tunne seistä lavalla kun ympärillä oli tilaa. Normikeikalla osa tukastani takertuu aina soolo-Urpon viritinkoneistoon, nyt voisin heilutella tukkaani rauhassa ja kivuttomasti.

Itse keikka lähti käyntiin ihan mukavasti, olisko Tandemi ollut eka biisi, vai olikohan sittenki Pop-mussiikkia? Soundit oli jämerät kuten aina, tälläkin kertaa meillä oli oma tekniikkaosasto takaamassa soundit ja valot. Ja valot, ne oli kyllä komeat! Yleisöäkin oli ihan mukavasti, eikä kaikki edes olleet omia kavereita. Porukka joraili ja soitto kulki mallikkaasti. Olin etukäteen hieman huolissani miten jäähalli sopii keikkapaikkana bändillemme, onhan tunnettu tosiasia että suuri osa Woyzeckin vetovoimaa on yliampuva tyylimme.Basso-Urpo kaappasi Mast-Urpon olkapäilleen Untorockissa 2009. Pikku kuppiloissa se on aika helppoa, mutta isolla lavalla jäähallissa on vaikea vetää överiksi, maailmalla kun on nähty kaikenlaista. Vähitellen aloimme tottua suureen lavaan ja langattomien lähettimien ansiosta liikuimme eri puolilla lavaa. Oli mahtava meininki, nahkapösyissä hiki virtasi ja oli pakko saada välillä kaljaa. Ensimmäinen kätkö tuotti pettymyksen joten jouduin siirtymään toiselle puolelle lavaa. Löysinkin oluen ja aloin ottaa pitkää hörppyä. Juuri kun aloin päästä makuun, rumpali aloitteli jo seuraavaa viisua mikä oli Päivänsäde&Menninkäinen. Laskin oluen takaisin lattialle ja yritin päästä mukaan biisiin. Ei ollut muuten kovin helppo homma, rumpali ja kiipparit meni suunnilleen samaa tahtia, kitarat oli kaukana rumpujen edellä ja laulu tuli taas kaukana perässä. Tuskinpa tuota kämmiä kovin moni huomasi, muutama rokkipolliisi jäähallin perällä varmaan heräsi, mutta toisen säkeen alkuun mennessä koko orkesteri oli taas yhtä!

Keikka eteni ja jossakin vaiheessa mieleeni tuli kuinka olin joskus nähnyt Iron Maidenin Dave Murrayn soittavan sooloa Bruce Dickinsoni harteilla. Noin hienoa ideaa ei voinut jättää käyttämättä, hetken mietittyni päätin koukata Masturpon harteilleni. Ylösnoustessani tunsin pienen vihlaisun selässäni, ei se niin pieni mies olekaan tämä meidän vokaholisti. Pari sekuntia pysyttiin pystyssä, onneks joku ehti ottamaan tilanteesta kuviakin todisteeksi. Tuommoisia pitäs ehkä treenata mieluummin etukäteen, voisivat temput onnistua paremmin. Festarikeikathan on tunnetusti aika lyhyitä, keikka lähenikin jo loppuaan eikä encoreillle ollut juuri aikaa koska jokku happoradio-niminen humppayhtye halusi myös keikalle. On siinä kyllä bändillä aika paska nimi, HAPPORADIO! Tunsin suunnatonta myötähäpeää kuvitellessani itseni happoradion jäseneksi – ”Hei me ollaan HAPPORADIO! Onko teillä hyvä meininki?!?” Jotenkin tulee moisesta sanasta mieleen joku lastenohjelma eikä mikään bändi.. Onneksi meillä on sentään miehekäs nimi!

Jeesus ja Aki Untorockin bäkkärillä.Keikan jälkeen heittelimme yläfemmoja ja kehuimme toisiamme. Hyvä veto se loppujen lopuksi oli! Usko siihen että vastaavia keikkatarjouksia alkaisi sadella oli kova. Juotiin vähän kaljaa ja lähdettiin katsomaan sitä Happoradiota. Muistan yllättyneeni kuinka paljon siellä oli naisia kiljumassa lavan edessä! Ehkäpä siinä Happoradiossa vois joskus käydä tuuraamassa. Eihän se nimi bändiä pahenna, eihän? Kauaa ei happiksenkaan keikka kestänyt, oli aika lähteä kotimatkalle. Sitä ennen toki juotiin myös Happoradion jallut ja punkut. Yllättävän ujoja poikia olivat Aki ja muut, mutta mukavia kyllä.

Paluumatkan Urpoilua Untorockista.Mahtireissu kaikenkaikkiaan, vaikkakin aika hätäinen. Noin seitsemän tuntia aiemmin olin vielä tuskissani miettinyt pääsenkö ajoissa lähtemään töistä. Nyt olin onnellisesti pienessä laskuhumalassa matkalla kotiin, eikä tarvinut edes roudata yhtään. Mitäpä sitä muuta osaisi bassotaitelija olla vaillakaan… Bussissa juotiin vielä lisää, lähinnä muut Urpot. Pojathan jatkoivat matkaa seuraavaksi päiväksi Haukiputaalle keikalle, Jeesus tuuraili meikäläistä – kuulemma legendaarinen reissu sekin.

Urpo

Who
Untorock Festival
When
perjantai, kesäkuu 12, 2009
20:00 - Sallitty myös alaikäisille
Where
Untorock Festival (map)
Utajärvi
Other Info
Woyzeck Untorockissa mm. Happoradion kanssa.

« Back to the calendar

Vastaa