Rauhala, Oulu

Oulussa ei kovin montaa juhlatilaa ole, jossa emme olisi privakeikalla pistäytyneet. Heitellään muutamia tänne joulukalenteriinkin, ensimmäisenä Rauhala. Rauhalassa käytiin jonkun firman kesäjuhlissa kesäkuussa 2008. Firma ei ole jäänyt mieleen, eikä keikalta hirveästi muitakaan muistikuvia. Jotain vääntöä tuli henkilökunnan kanssa mikä on erittäin harvinaista bändimme kohdalla. Itseasiassa ei tule mieleen mitään muuta kertaa, kun olemme saaneet vähän negatiivista palautetta. Keikka meni hyvin, mutta keikan jälkeen joku täti tuli bäkkärille huutamaan kun lavalla oli ollut kaljatölkki omaa juotavaa. Eikä selitystä uskottu vaikka useampi Urpo oli kuulemassa kun ennen keikkaa asiasta kysyttiin joltakin tarjoilijatytöltä. Saimme yksiselitteisen luvan ottaa lavalle omaa juotavaa, mutta ilmeisesti luvan myöntäjällä ei ollutkaan riittävästi valtuuksia tehdä näin suuria päätöksiä. Pahoittelimme tapahtunutta ja tuskin tuosta kukaan isompaa traumaa sai, toivottavasti! Jeesus miksasi ja kuskasi bändiä Wiimalla, joka mahtui kuin mahtuikin Rauhalan pihaportista sisään. Siis yamahalla miksasi ja Wiimalla kuskasi, korjataan, kun siihen joku olisi kuitenkin tarttunut. Ohessa muutama kuva arkistojen kätköstä… Bongaatteko tölkin? 😀  13062008272 13062008271 13062008269 13062008268 13062008267 13062008266 13062008260

 

Vastaa